Kaverikoirat vierailulla


Kuvassa pitkän uran kaverikoirissa tehnyt Fatima työssä

Kaverikoiravierailun pääosassa ovat aina koirat ja asiakkaat. Koirien tehtävänä on läsnäolollaan ilahduttaa vierailukohteiden asiakkaita, ohjaajan tehtävänä on valvoa koiraansa.
Vierailukohteessa koirakot menevät tapahtumalle varattuun tilaan, missä koiria jo odotellaan. Ohjaaja kierrättää koiraansa asiakkaiden siliteltävinä ja rapsuteltavina. Pienet koirat voivat olla ohjaajan tai asiakkaan sylissä tai jopa vuoteella, isommat koirat liikkuvat lattialla. Asiakkaalta kysytään aina, haluaako hän silittää koiraa, eiväthän kaikki pidä niistä. Ohjaaja voi myös vain jutella asiakkaan kanssa, jokainen asiakas pitää huomioida.
Kaverikoira voi tehdä kerran viikossa puolesta tunnista tuntiin kestävän vierailun. Koirat nauttivat saamastaan huomiosta, mutta vieraat ihmiset ja ympäristö vaativat koirilta paljon keskittymistä, joten kotiin päästyään ne usein nukkuvat pitkään ja sikeästi!
Vierailujen tiheys eri kohteissa vaihtelee riippuen sopimuksesta, kaverikoiraryhmän resursseista ja aktiivisuudesta. Kaverikoiratoiminta perustuu vapaaehtoisuuteen, joten jokainen ohjaaja päättää itse milloin, minne ja minkä koiran kanssa hän lähtee vierailulle.